Pannukahvia

Sinivuokko, huhtikuu Aamulla metsässä on hiljaisuus, joka ei synny äänettömyydestä. Äänet vain asettuvat paikoilleen Saman huomaa joskus tekstissä. Ja nykyään yhä useammin myös videossa. Suomalaisessa eräperinteessä kokemus on kulkenut pitkään kirjoitetun sanan kautta. Samuli Paulaharju tallensi havaintoja, A. E. Järvinen teki luonnosta kertomuksen, ja myöhemmin Kemppinen toi tunnetuksi, popularisoi. Jouni Laaksonen jatkoi ja kirjoitti varusteista. Kirjoitti reittejä auki niin, että niihin saattoi lähteä mukaan jo ennen kuin kengät kastuivat. Teksti oli kartta, mutta myös tulkinta. Nyt kartta on saanut uuden muodon. Videolla metsä ei enää ole vain kuvattu, vaan koettu. Ei tarvitse kuvitella, miltä tunturi näyttää, kun sumu nousee - sen näkee. Ei tarvitse lukea, kuinka kahvi höyryää aamussa; sen  näkee ja kuulee. Kokemus ei kulje enää kirjoittajan kautta, vaan suoraan katsojalle. Tai ainakin siltä se tuntuu. Silti jotain pysyy. Se on tuttua. Retkeily ei ole Suomessa mikä tahansa har...

Olen tätä blogia kirjoitellut nyt parisen vuotta. Ajattelin katsoa vähän taaksepäin. Kun luen ensimmäistä postausta nyt, huomaan jotakin, mitä en silloin vielä nähnyt. Blogi on ollut oikeastaan juuri sitä, mitä ajattelin sen olevan. Ajatus oli silloin kuitenkin enemmän tunne kuin määritelmä. Mustikoita kuksassa Nyt se on kirjoitettu auki, vähän kerrallaan. Kaikkea en silti ole kirjoittanut. Eikä ehkä tarvitsekaan. Osa asioista on sellaisia, että ne toistuvat eri reissuilla melkein samanlaisina. Nuotio, kahvi, joku yksinkertainen ruoka. Samat liikkeet, samat välineet. Niistä ei synny joka kerta uutta tekstiä. Mutta ne tuntuvat silti vähän erilaisilta joka kerta. Ehkä tämä blogi onkin enemmän jälki kuin suunnitelma. Ei koko matka, vaan ne kohdat, joissa on pysähtynyt. Pitkospuut metsässä Kaikki kohdat eivät ole samanlaisia. Toiset jäävät paremmin mieleen, toiset häviävät taustalle. Ehkä sama näkyy myös siinä, mitä muut jäävät tässä blogissa lukemaan. Blogin suosituimmat aiheet ovat ollee...

Retkikeittiö – Toimivaa ruokaa retkelle on nyt saatavilla e-kirjana Google Play Kirjoissa. Kirja kokoaa yhteen retkiruokaan liittyviä ajatuksiani, käytännön ratkaisuja ja reseptejä hieman blogia laajemmassa muodossa. Lisäksi kirjasta on saatavilla lyhennetty PDF-versio tämän blogin kautta. Ote kirjan kappaleesta Tarvikkeet ja välineet Olen kirjoittanut tähän blogiin retkiruokareseptejä ja erilaisia huomioita retkikeittiöstä. Mielessä on kuitenkin pitkään ollut ajatus siitä, että samoja teemoja voisi käsitellä myös yhtenäisenä kokonaisuutena: ei vain yksittäisinä resepteinä, vaan laajemmin siitä, miten itse ajattelen retkiruokaa, ruoan valmistelua ja ruokailua retkillä. Blogiin tällainen kokonaisuus ei oikein tuntunut luontevalta, joten vuodenvaihteen tienoilla ajattelin, että e-kirja voisi olla siihen sopiva muoto. Alkuvuosi onkin kulunut osittain e-kirjojen tekniseen toteutukseen tutustuessa ja osittain itse kirjaa rakentaessa. E-kirjojen pariin olen päässyt vasta hiljattain hank...

Google Play Kirjat on helppo tapa ostaa e-kirjoja. Mutta jos lukulaitteena on esim. Kobo, vastaan tulee nopeasti pieni käytännön ongelma: kirja ei siirrykään laitteeseen suoraan ja noin vain. Tässä kirjoituksessa käyn läpi, miten ostettu kirja saadaan siirrettyä Kobolle luettavaksi. Kobo Libra Colour e-kirjojen lukulaite Taustaa Kun ostat kirjan Google Play Kirjat -palvelusta, se on yleensä suojattu DRM:llä (Digital Rights Management). Kobo taas käyttää omaa ekosysteemiään (Rakuten Kobo), eikä se suoraan ymmärrä Googlen kautta ostettua DRM-suojattua tiedostoa. Toisin sanoen: kirja ei ole "vapaa" epub-tiedosto, et voi kopioida sitä suoraan laitteeseen, vaan tarvitset väliin yhden ohjelman: Adobe Digital Editions in. Adobe Digital Editions (ADE) on ilmainen e-kirjojen lukuohjelma, jota käytetään erityisesti kirjastolainojen ja tekijänoikeussuojattujen (DRM) teosten lukemiseen tietokoneilla ja mobiililaitteilla. Kuinka kirjan saa Kobon e-lukijaan? Ennen kuin aloitat, tarvitset:...

Kävin Salon taidemuseossa katsomassa näyttelyn Poika, joka rakasti lintuja , eli Hannu Hautalan retrospektiivin. Näyttely ei ollut minulle vain katsaus tunnetun luontokuvaajan uraan, vaan myös eräänlainen paluu ja muistutus omaan varhaisempaan katsomisen tapaani. Hautala on ollut yksi niistä kuvaajista, jotka ovat aikanaan innoittaneet minua valokuvauksen pariin. Näyttelyjuliste Salon taidemuseon ulkoseinällä. Luontovalokuvausta 1980-luvulla Lapsuudessani ja nuoruudessani 1980-luvulla luontokuvaus näyttäytyi pitkälti kirjojen, lehtien ja yksittäisten nimien kautta. Hannu Hautalan lisäksi mieleen jäivät erityisesti Jorma Luhta ja Heikki Willamo. Heidän kuvissaan oli jotain sellaista, mikä teki vaikutuksen jo silloin, vaikka en osannut sitä tarkasti sanoittaa. Kuvissa oli läsnäoloa, kärsivällisyyttä ja vakavuutta, joka ei ollut raskasta vaan hiljaista. Niissä luonto ei ollut pelkkä tausta, vaan itse asia. Näin jälkeen päin ajateltuna, niissä ei ollut vain maisema tai eläin kuvattuna, va...

Hyttysistä puhutaan kesävaelluksilla yhtä varmasti kuin säästä. Jossain vaiheessa vaelluksella joku toteaa, että nyt niitä on enemmän kuin eilen . Toinen sanoo, että tämä on vasta alkua . Kolmas väittää tietävänsä, milloin pahin aika tulee . Usein ihmiset pyrkivät suunnittelemaan retket siten, että hyttysiä olisi mahdollisimman vähän. Mutta voiko hyttysten huippua oikeasti ennustaa? Täysin varmasti ei. Silti muutama luonnon rytmi antaa yllättävän hyvän vihjeen siitä, milloin ensimmäiset metsähyttyset ilmestyvät - ja milloin niitä on eniten. Metsähyttynen - retkeilijän ehkäpä tunnetuin seuralainen Kaikkiaan maapallolla hyttysiä on tunnistettu noin 3700 eri lajia. Suomessa elää noin neljäkymmentä hyttyslajia. Suurin osa hyttysistä ei juuri vaivaa ihmistä, mutta retkeilijän kannalta muutama laji on erityisen tuttu. Näitä ovat Suomessa esimerkiksi metsähyttynen ( Aedes communis ), etelässä esiintyvä lehtohyttynen ( Aedes cantans ) ja pohjoisessa tavattava jänkähyttynen ( Aedes hexodontus )...

Ulkoilu- ja varustemaailmassa on muutamia termejä, jotka toistuvat jatkuvasti. Yksi niistä on MOLLE. Sitä näkee reppujen tuotekuvauksissa, taskuissa, liiveissä ja välillä jopa kahvipannun suojapussissa. Mutta kun asiaa katsoo vähän tarkemmin, huomaa että usein puhutaankin oikeastaan PALSista. Ja tässä kohtaa mennään siihen pieneen, mutta kiinnostavaan nippelitietoon, joka tekee varustefriikin päivästä hieman paremman. Tilavuuksista ei ole standardia. Aloitetaan, tai jatketaan, sivuhuomiolla. Varusteiden maailmassa moni asia on yllättävän epämääräistä. Esimerkiksi reppujen tilavuus. Yksi valmistaja laskee mukaan kaikki ulkotaskut. Toinen mittaa vain pääosaston. Kolmas ehkä täyttää repun pingispalloilla ja katsoo mitä tulee. Lopputulos on, että kahden "30 litran" repun koko voi käytännössä olla aivan eri riippuen siitä, keneltä kysytään. PALS (Kuva luotu tekoälyllä / ChatGPT) Tilavuuden laskemiseen ei ole yhtenäistä standardia, vaikka siltä tuotekuvauksia lukiessa joskus voisi ...

Liukuesteet kenkiin ovat yksinkertainen varuste, joka voi tehdä talvisesta retkestä huomattavasti turvallisemman. Itse hankin liukuesteet kenkiini kevättalvella 2024. Päätös syntyi aika konkreettisesta syystä: liukastuin Nuuksiossa pimeällä ja jäisellä polulla pöllöjen kuunteluretkellä. Lumi oli tallautunut kovaksi ja päälle oli tullut suojakelissä ohut jääkerros. Otsalamppu valaisi kapeaa polkua, joka kiilteli hieman epäilyttävästi. Yritin astella varovasti, mutta yhdessä kohdassa oli pieni alamäki, jossa vesi oli virrannut. Liukastuin, kaaduin ja satutin lonkan ja kyynärpään. Mitään ei onneksi mennyt rikki, mutta kotimatkalla mietin, että tällainen kaatuminen olisi ollut täysin vältettävissä. Seuraavana päivänä kävin ostamassa liukuesteet kenkiin. Ensimmäisen käytön jälkeen ihmettelin: miksi en ollut hankkinut näitä jo vuosia sitten? Luultavasti olin pitänyt niitä mielessäni jonkinlaisina vanhusten apuvälineinä, en retkeilyvarusteena. Microspiket - ketjut ja piikit kengän alle Omat l...

Edellisessä postauksessa kirjoitin retkeilijän säätyökaluista yleisemmin. Nyt mennään pykälää syvemmälle. Pienen jaarittelun jälkeen, reilu vuosi sitten hankin kaksi olosuhde-anturia. Päädyin hankkimaan pari  SensorPush:n anturia. Avaan ajatuksiani ja vertaan niitä myös hieman kilpailevaan brändiin. SensorPush on yhdysvaltalainen yritys, joka keskittyy kertomansa mukaan tarkkoihin, pienikokoisiin Bluetooth-antureihin lämpötilan, kosteuden ja ilmanpaineen mittaamiseen. Yritys tunnetaan erityisesti dataloggaavista sensoreistaan ja selkeästä mobiilisovelluksesta, joiden avulla mittaustietoa voi seurata ja analysoida ilman erillistä teknistä osaamista. SensorPushin tuotteita käytetään yleisesti sisäilman, varastojen, kellareiden ja harrastuskohteiden seurantaan - mutta ne soveltuvat mielestäni hyvin myös retkeilyolosuhteiden dokumentointiin. Minulla on ollut käytössä kaksi SensorPush-anturia: SensorPush HTP.xw SensorPush HT.w Anturit paketeissaan Hankin anturit reilu vuosi sitten USA:...

Ennen retkeilijä katsoi taivaalle. Pilvien suunta, ilman tuoksu, ilta-auringon väri. Niistä pääteltiin säätä, ja esimerkiksi se, tuleeko kylmä yö. Joskus kuunneltiin radiosta säätiedotuksia. Joskus säähavaintoja kirjattiin matkapäiväkirjaan. Nykyisin minulla kulkee ajoittain rinkassa pieni sääasema: lämpötila-, kosteus- ja ilmanpaineanturi, tuulimittari sekä pieni infrapunalämpömittari. Ei isoja laitteita. Ei ammattikalustoa. Mutta sen verran elektroniikkaa, että voi kysyä - miksi? En oikeastaan tiedä. Minusta on mielenkiintoista kerätä tietoa, koska siihen on nykyisin mahdollisuus ja se on verrattain helppoa. Retken jälkeen voin purkaa sääanturin keräämän datan ja käyttää kerättyä tietoa retkipäiväkirjaa laatiessa tai uusia retkiä suunnitellessa. Tuulen mittaaminen antaa osviittaa esimerkiksi teltan paikkaa etsiessä. Lämpömittarilla voin tarkistaa vaikkapa veden lämpötilan. Tuulen mittausta tunturissa (Kuva luotu tekoälyllä / ChatGPT) Kuinka paljon ymmärrys painaa? Kun aloin punnita v...

Tämä ei ole pannukahvia nuotiolla. Tämä on muikkulaatikko, joka vie takaisin nuoruuteni Saimaalle. Olen asunut joitain vuosia Saimaalla saaressa. Nuotanveto tuli myös minulle tutuksi. Siihen aikaan muikkua nousi saaliina vähän. Silloin kun sitä nousi, se oli herkkua. Rantakalaa, savumuikkua ja joskus paistettua muikkua. Nykyisinkin tekee ajoittain mieli muikkua - se vie ajatuksissa myös takaisin mummon luo - lapsuuteen ja nuoruuteen. Mummoni teki uransa sairaalan dieettikeittiössä. Dieettikeittiössä ruuat tehtiin yksilöllisesti. Mummon ruuanlaittofilosofia näkyi myös ruuan tarjoilussa läheisilleen. Ruoka oli usein hyvin ravitsevaa, mutta tarkoitukseensa sopivaa - maitoakin oli aina jääkaapissa vähintään kahta lajia: rasvatonta ja täysmaitoa. Ehkä juuri siksi tämäkin laatikko on ravitseva mutta tasapainoinen. Ei raskas, mutta ei kevytkään. Tarkoitukseensa sopiva. Valmiin laatikon voi koristella tillillä Koska asun kaupunkiasunnossa, savumuikkua on käytännössä mahdoton tehdä. Vaihtoe...

Edellisessä postauksessa kirjoitin siitä, miltä tuntuu olla yksin, mutta ei yksinäinen. Siitä, miten metsä ei tee seuraa, mutta ei myöskään ole tyhjä. Tämä hetki tapahtuu samassa jatkumossa - usein vasta leirissä, kun liike on lakannut ja tekeminen hidastunut. Oletko koskaan vaelluksella ollut yksin, leirissä puron varrella? Olet varmaan puuhastellut siinä omia juttujasi. Ja yht'äkkiä, aivan yllättäen kuulet puheen sorinaa läheltäsi. Keitin sihisee, kädet ovat tekemässä jotain tuttua. Jossain taustalla kuuluu ääni, joka tuntuu hetken ajan siltä kuin jotkut keskustelisivat keskenään, tai joku puhuisi yksin. Ei selvästi, ei sanoina - mutta aivan kuin keskustelu tulisi puron suunnalta. Pysähdyt. Kuuntelet tarkemmin. Ja huomaatkin, että se on vain se soliseva puro. Useimmiten asia jää siihen. Mutta joskus, väsyneenä tai päivän jo painaessa päälle, mieleen ehtii käydä ajatus: vaiko sittenkin…? Havainto ei synny pelkästä äänestä (Kuva luotu tekoälyllä / ChatGPT) Istut puron vieressä pi...

Lähden retkelle yksin lähes aina. Se kuulostaa usein yksinäiseltä, mutta metsässä se ei tunnu siltä. Päinvastoin. Kun sanon lähteväni yksin vaellukselle, joku saattaa kysyä, eikö se ole yksinäistä tai eikö pelota. En ole koskaan osannut vastata nopeasti. Kysymys tuntuu olettavan, että metsä tekisi yksinäiseksi ja että yksin oleminen tarkoittaisi, että jotakin puuttuu. Minulle se ei ole sellaista. Yksin retkellä oleminen tarkoittaa ennen kaikkea sitä, ettei tarvitse olla mitään. Ei seuraa, ei keskustelua, ei kompromisseja. Ei tarvetta perustella pysähdyksiä tai selittää, miksi juuri tähän kohtaan tekee mieli istua. Metsässä yksin oleminen ei ole sama asia kuin yksin jääminen. Metsässä olet pieni, mutta kaiken keskipisteenä, kaiken ympäröimänä. Kaikkien mahdollisuuksien ympäröimänä, juuri sinä hetkenä. Manto-ojan tuvalla hiljaisuus ei tunnu tyhjältä. Yksinäisyys onkin minulle oikeastaan tutumpi tunne ihmisten keskeltä. Siitä hetkestä, kun on paikalla mutta ei varsinaisesti läsnä; joko it...

Retkeilyssä puhutaan paljon varusteista, kengistä, keittimistä ja kartoista. Sen sijaan yllättävän vähän puhutaan siitä, mitä tapahtuu reiteille ennen ja jälkeen vaelluksen. Silti periaate on täsmälleen sama kuin valokuvien, asiakirjojen tai minkä tahansa muun datan kanssa: jos et hallitse kokonaisuutta, se alkaa joko hallita sinua, tai vähintään et ole tiedon päällä. Hallittu paikkatieto tekee työkalusta kokonaisuuden. (Kuva luotu tekoälyllä / ChatGPT) Kun vaelluksia kertyy vuosien mittaan useita, reittipätkiä kymmeniä ja GPX-tiedostoja enemmän kuin jaksaa laskea, käy nopeasti ilmi, että “laitoin sen johonkin kansioon” ei ole toimiva strategia. Reitti on henkilökohtaista dataa - halusit tai et Jokainen tallennettu jälki, suunniteltu reitti tai kartalle piirretty idea on henkilökohtaista paikkatietoa. Se sisältää: sijaintitietoa, korkeustietoa, aikatietoa, joskus myös muistoja, muistiinpanoja ja päätöksiä. Jos nämä jäävät hajalleen eri laitteisiin, pilvipalveluihin ja muistikortteihin,...