Vähän kerrallaan

Olen tätä blogia kirjoitellut nyt parisen vuotta. Ajattelin katsoa vähän taaksepäin.

Kun luen ensimmäistä postausta nyt, huomaan jotakin, mitä en silloin vielä nähnyt.

Blogi on ollut oikeastaan juuri sitä, mitä ajattelin sen olevan.

Ajatus oli silloin kuitenkin enemmän tunne kuin määritelmä.

Mustikoita kuksassa

Nyt se on kirjoitettu auki, vähän kerrallaan.

Kaikkea en silti ole kirjoittanut.

Eikä ehkä tarvitsekaan.

Osa asioista on sellaisia, että ne toistuvat eri reissuilla melkein samanlaisina. Nuotio, kahvi, joku yksinkertainen ruoka.

Samat liikkeet, samat välineet. Niistä ei synny joka kerta uutta tekstiä.

Mutta ne tuntuvat silti vähän erilaisilta joka kerta.

Ehkä tämä blogi onkin enemmän jälki kuin suunnitelma. Ei koko matka, vaan ne kohdat, joissa on pysähtynyt.

Pitkospuut metsässä

Kaikki kohdat eivät ole samanlaisia.

Toiset jäävät paremmin mieleen, toiset häviävät taustalle.

Ehkä sama näkyy myös siinä, mitä muut jäävät tässä blogissa lukemaan.

Blogin suosituimmat aiheet ovat olleet reissukuvaukset ja ruokareseptit. Hieman yllättäen myös postaus vuonna 1890 julkaistusta matkaoppaasta - Matkasuuntia Suomessa -kirjan arvostelu nousee suosituimpien joukkoon. Kirjojen arvostelut ja kuvaukset eivät ole suosituimpia, mutta tykkään kirjoittaa varsinkin sellaisista kirjoista ja julkaisuista, joista en itse ole niin tietoa netistä löytynyt.

Usein tuntuu, että blogien aika on mennyt ohi.

Toisaalta tällainen kirjoittaminen tuntuu vaativan juuri sitä, mitä muutenkin helposti puuttuu: pysähtymistä ja aikaa ajatella.

Niin. Ja olematta yksin.