Pannukahvia

Sinivuokko, huhtikuu Aamulla metsässä on hiljaisuus, joka ei synny äänettömyydestä. Äänet vain asettuvat paikoilleen Saman huomaa joskus tekstissä. Ja nykyään yhä useammin myös videossa. Suomalaisessa eräperinteessä kokemus on kulkenut pitkään kirjoitetun sanan kautta. Samuli Paulaharju tallensi havaintoja, A. E. Järvinen teki luonnosta kertomuksen, ja myöhemmin Kemppinen toi tunnetuksi, popularisoi. Jouni Laaksonen jatkoi ja kirjoitti varusteista. Kirjoitti reittejä auki niin, että niihin saattoi lähteä mukaan jo ennen kuin kengät kastuivat. Teksti oli kartta, mutta myös tulkinta. Nyt kartta on saanut uuden muodon. Videolla metsä ei enää ole vain kuvattu, vaan koettu. Ei tarvitse kuvitella, miltä tunturi näyttää, kun sumu nousee - sen näkee. Ei tarvitse lukea, kuinka kahvi höyryää aamussa; sen  näkee ja kuulee. Kokemus ei kulje enää kirjoittajan kautta, vaan suoraan katsojalle. Tai ainakin siltä se tuntuu. Silti jotain pysyy. Se on tuttua. Retkeily ei ole Suomessa mikä tahansa har...

Olen tätä blogia kirjoitellut nyt parisen vuotta. Ajattelin katsoa vähän taaksepäin. Kun luen ensimmäistä postausta nyt, huomaan jotakin, mitä en silloin vielä nähnyt. Blogi on ollut oikeastaan juuri sitä, mitä ajattelin sen olevan. Ajatus oli silloin kuitenkin enemmän tunne kuin määritelmä. Mustikoita kuksassa Nyt se on kirjoitettu auki, vähän kerrallaan. Kaikkea en silti ole kirjoittanut. Eikä ehkä tarvitsekaan. Osa asioista on sellaisia, että ne toistuvat eri reissuilla melkein samanlaisina. Nuotio, kahvi, joku yksinkertainen ruoka. Samat liikkeet, samat välineet. Niistä ei synny joka kerta uutta tekstiä. Mutta ne tuntuvat silti vähän erilaisilta joka kerta. Ehkä tämä blogi onkin enemmän jälki kuin suunnitelma. Ei koko matka, vaan ne kohdat, joissa on pysähtynyt. Pitkospuut metsässä Kaikki kohdat eivät ole samanlaisia. Toiset jäävät paremmin mieleen, toiset häviävät taustalle. Ehkä sama näkyy myös siinä, mitä muut jäävät tässä blogissa lukemaan. Blogin suosituimmat aiheet ovat ollee...

Retkikeittiö – Toimivaa ruokaa retkelle on nyt saatavilla e-kirjana Google Play Kirjoissa. Kirja kokoaa yhteen retkiruokaan liittyviä ajatuksiani, käytännön ratkaisuja ja reseptejä hieman blogia laajemmassa muodossa. Lisäksi kirjasta on saatavilla lyhennetty PDF-versio tämän blogin kautta. Ote kirjan kappaleesta Tarvikkeet ja välineet Olen kirjoittanut tähän blogiin retkiruokareseptejä ja erilaisia huomioita retkikeittiöstä. Mielessä on kuitenkin pitkään ollut ajatus siitä, että samoja teemoja voisi käsitellä myös yhtenäisenä kokonaisuutena: ei vain yksittäisinä resepteinä, vaan laajemmin siitä, miten itse ajattelen retkiruokaa, ruoan valmistelua ja ruokailua retkillä. Blogiin tällainen kokonaisuus ei oikein tuntunut luontevalta, joten vuodenvaihteen tienoilla ajattelin, että e-kirja voisi olla siihen sopiva muoto. Alkuvuosi onkin kulunut osittain e-kirjojen tekniseen toteutukseen tutustuessa ja osittain itse kirjaa rakentaessa. E-kirjojen pariin olen päässyt vasta hiljattain hank...

Google Play Kirjat on helppo tapa ostaa e-kirjoja. Mutta jos lukulaitteena on esim. Kobo, vastaan tulee nopeasti pieni käytännön ongelma: kirja ei siirrykään laitteeseen suoraan ja noin vain. Tässä kirjoituksessa käyn läpi, miten ostettu kirja saadaan siirrettyä Kobolle luettavaksi. Kobo Libra Colour e-kirjojen lukulaite Taustaa Kun ostat kirjan Google Play Kirjat -palvelusta, se on yleensä suojattu DRM:llä (Digital Rights Management). Kobo taas käyttää omaa ekosysteemiään (Rakuten Kobo), eikä se suoraan ymmärrä Googlen kautta ostettua DRM-suojattua tiedostoa. Toisin sanoen: kirja ei ole "vapaa" epub-tiedosto, et voi kopioida sitä suoraan laitteeseen, vaan tarvitset väliin yhden ohjelman: Adobe Digital Editions in. Adobe Digital Editions (ADE) on ilmainen e-kirjojen lukuohjelma, jota käytetään erityisesti kirjastolainojen ja tekijänoikeussuojattujen (DRM) teosten lukemiseen tietokoneilla ja mobiililaitteilla. Kuinka kirjan saa Kobon e-lukijaan? Ennen kuin aloitat, tarvitset:...

Kävin Salon taidemuseossa katsomassa näyttelyn Poika, joka rakasti lintuja , eli Hannu Hautalan retrospektiivin. Näyttely ei ollut minulle vain katsaus tunnetun luontokuvaajan uraan, vaan myös eräänlainen paluu ja muistutus omaan varhaisempaan katsomisen tapaani. Hautala on ollut yksi niistä kuvaajista, jotka ovat aikanaan innoittaneet minua valokuvauksen pariin. Näyttelyjuliste Salon taidemuseon ulkoseinällä. Luontovalokuvausta 1980-luvulla Lapsuudessani ja nuoruudessani 1980-luvulla luontokuvaus näyttäytyi pitkälti kirjojen, lehtien ja yksittäisten nimien kautta. Hannu Hautalan lisäksi mieleen jäivät erityisesti Jorma Luhta ja Heikki Willamo. Heidän kuvissaan oli jotain sellaista, mikä teki vaikutuksen jo silloin, vaikka en osannut sitä tarkasti sanoittaa. Kuvissa oli läsnäoloa, kärsivällisyyttä ja vakavuutta, joka ei ollut raskasta vaan hiljaista. Niissä luonto ei ollut pelkkä tausta, vaan itse asia. Näin jälkeen päin ajateltuna, niissä ei ollut vain maisema tai eläin kuvattuna, va...