Kunnon kulkija

Autiotuvan seinällä on yleensä ohje. Siinä kerrotaan mm. kenelle tupa on tarkoitettu, kuinka kauan siellä sopii viipyä, miten polttopuita käytetään, mitkä ovat tuvan koordinaatit ja mitä tehdään lähtiessä. Ohjeita tarvitaan, sillä autiotupa on yhteinen tila, eikä erämaassakaan yhteiselo aina synny itsestään.

Näin on ollut ennenkin. Ohje vain puhui kulkijalle hieman toisella tavalla.

Erään autiotuvan ohjeet.
(Kuva osittainen toisinta varsinaisesta taulusta.)

Vanhoissa Kulkijan käskyissä asia aloitettiin varsin juhlallisesti: ”Erämaiden kirjoittamaton laki säätää...” Heti ensimmäisessä kappaleessa muistutettiin, että lukitsemattomasta kämpästä omaisuutta vievä ei tee ainoastaan rikosta vaan myös ”raukkamaisen teon”. Metsissä olevien kämppien kerrottiin olevan kaikkien tarvitsijoiden käytettävissä, mutta tämän vapauden todettiin samalla velvoittavan.

Sitten seurasi yhdeksän käskyä.

Kulkijan käskyt
(Lähde: Pohjois-Suomen retkeilykirja, 1962)

Niissä on paljon tuttua. Tulisijan kunto tarkastetaan ennen tulen sytyttämistä, polttopuita käytetään säästäen ja kämppä ympäristöineen pidetään siistinä. Vieraskirjaan kirjoitetaan nimi, päivämäärä ja muutama sana retkestä. Lähtiessä tuli sammutetaan huolellisesti. Perusasiat eivät siis ole vuosien saatossa kovin paljon muuttuneet.

Tapa puhua niistä sen sijaan on.

Polttopuiden kohdalla vanha ohje toteaa: ”Kunnon kulkija lisää varastoa, jos se on pieni.” Siinä ei oikeastaan määrätä tekemään mitään, vaan kerrotaan, kuinka kunnon kulkija käyttäytyy. Samaa henkeä on vieraskirjaa koskevassa käskyssä. Jos kämppä ei ole tullessa kunnossa, aikaisempien kävijöiden merkintöihin ei pidä kirjoitella reunahuomautuksia, sillä ”velvollisuuksiensa laiminlyöjiä ei varmaankaan ole kirjoittanut nimeään vieraskirjaan”. Käsky päättyy vielä muistutukseen: ”Älä piirtele nimikirjaimia kämpän seiniin. Se on ruma ja hylättävä tapa.”

Kieli on vanhahtavaa ja paikoin suorapuheista. Silti siinä on jotain virkistävää. Kaikkea ei perustella määräyksellä tai kiellolla. Jotkin asiat yksinkertaisesti kuuluvat kunnolliseen käyttäytymiseen.

Viimeisenä tullut on väsynein

Ehkä kiinnostavin Kulkijan käskyistä on viimeinen. Sen mukaan ”kämpälle viimeisemmäksi saapunut on väsynein, joten hänellä on suurin oikeus kämppään. Sopu sijaa antaa.”

Ajatus elää edelleen. Nykyisessä ohjeessa sama asia ilmaistaan näin: ”Anna tilaa uusille tulijoille, viimeiseksi tulleilla on etusija yöpyä.”

Sisältö on lähes sama, mutta tavassa sanoa se on pieni ja kiinnostava ero. Uudempi ohje kertoo, mitä pitää tehdä. Vanha kertoo myös miksi: viimeiseksi tullut on väsynein.

Siinä näkyy jotain autiotuvan ajatuksesta. Tupa ei ole erämaahotelli eikä paikka, jonka laverin voi ajatella varanneensa itselleen sillä perusteella, että sattui saapumaan ensimmäisenä. Se on kulkijoiden yhteinen suoja. Jos joku tulee illalla ovesta märkänä ja väsyneenä, hänelle tehdään tilaa, koska kulkija ymmärtää toisen kulkijan tilanteen. Ohjetta tarvitaan, mutta sen takana on ajatus kohtuullisuudesta.

Sama näkyy ehkä vielä selvemmin seitsemännessä käskyssä. Sen mukaan kämpälle pitäisi mahdollisuuksien mukaan jättää tulitikkuja sekä leipää, suolaa tai muuta säilyvää ruokatavaraa. Ruoka neuvotaan jopa ripustamaan katosta hiiriltä suojaan. Tällainen ruokatavaran jättäminen ei enää oikein kuulu nykyiseen autiotupakulttuuriin, mutta käskyn taustalla oleva ajatus ei ole vanhentunut: jätä jotain seuraavalle.

Nykyään se voi tarkoittaa valmiiksi pilkottuja polttopuita, siivottua pöytää tai sitä, ettei seuraavan tarvitse ensimmäiseksi korjata sinun jälkiäsi. Autiotuvan nykyisessä ohjeessa asia sanotaan käytännöllisesti: ”Pilko polttopuut valmiiksi seuraavalle käyttäjälle ja tuo ne tupaan niille varattuun paikkaan. Siivoa lähtiessäsi tupa ja sen ympäristö.”

Maailma on muuttunut, mutta seuraava kulkija ei ole kadonnut mihinkään.

Erämaan kirjoittamaton laki

Nykyisessä autiotuvan ohjetaulussa on paljon sellaista, mitä vanhoissa Kulkijan käskyissä ei ole. Siinä puhutaan jätteiden lajittelusta, kompostikäymälästä ja yritystoiminnasta. Mukana ovat myös hätänumero, tuvan koordinaatit ja Metsähallituksen yhteystiedot. Ohje on täsmällisempi, ja sen pitääkin olla.

Silti Kulkijan käskyjen tavassa puhua on jotain säilyttämisen arvoista. Niissä ei lähdetä siitä, että kaikki mahdolliset tilanteet pitäisi ennakoida ja jokaiseen pitäisi olla valmis sääntö. Lähtökohtana on pikemminkin se, että erämaassa liikkuva osaa itsekin arvioida, mikä on kohtuullista ja mikä rehtiä toista kulkijaa kohtaan. Vapaus käyttää lukitsematonta kämppää tuo samalla velvollisuuden huolehtia siitä.

Ehkä juuri siksi Kulkijan käskyjen ensimmäiset sanat tuntuvat edelleen osuvilta: ”Erämaiden kirjoittamaton laki säätää...”

Kirjoittamatonta lakia tarvitaan edelleen, sillä aina tulee vastaan tilanne, johon seinällä oleva ohjetaulu ei anna vastausta. Silloin täytyy vain pyrkiä olemaan kunnon kulkija.